Savua pihasaunan piipusta
21.3.2020

Auttaako sauna koronaan? Ei auta!

Ville Laitila toimitusjohtaja Ehta

Ville Laitila

Ehtan toimitusjohtaja ja saunamaisteri. Viettää Parhaita Hetkiä saunan lisäksi metsäpoluilla, suunnistusmaastoissa ja jääkiekkokaukalossa.

Internetissä ja whatsappviesteissä kiertää vinkkilistoja koronalta suojautumiseen ja siitä parantumiseen. Joissakin ohjeissa ehdotetaan lämpimissä paikoissa kuten saunassa olemista. Se olisikin suomalaiselle saunojalle ja saunanmyyjälle mieluinen tieto.

Kuitenkin asiantuntijoiden mukaan ”Sauna ei auta koronaan”, sanovat infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen Ylelle ja viruksia tutkiva dosentti Varpu Marjomäki Iltalehdelle. Sen sijaan herrat varoittavat flunssaisena saunomisen vaaroista.

Tässä tilanteessa on syytä uskoa asiantuntijoita ja olla käymättä saunassa sairaana. Myöskin viranomaisten ohjeita liikkumisen ja olemisen suhteen on syytä noudattaa jottei tultaisi sairaaksi.

Mutta karanteeniin sauna auttaa!

Noin kymmenen päivää koronarumban alkamisen jälkeen, tunnelmat ovat edelleen epäuskoiset ja oudot. Liikkumiseen, työn tekemiseen, perheeseen ja ystäviin liittyvät rutiinit hakevat uusia uomiaan. Neuvojen mukaan tässä tilanteessa on tärkeää löytää ja säilyttää rutiineja.

Lauantaisauna omassa pihasaunassa on yksi säilyttämisen arvoinen rutiini. Tänään päivän puhteissa pihasaunan lämmittäminen kävi mielessä useaan kertaan. Viimein iltapäivän päätteeksi pääsin sytykkeitä vuolemaan koivuklapeista ja suoritaamaan terapiakävelyä saunaan vettä kantaen.

Vettä kantaessa havahduin ilta-auringon valaisemaan maisemaan. Lumihiutaleet laskeutuivat hiljalleen maahan. Pihasaunan piipusta nousi savu. Maaginen hetki. Alla muutamia kuvia, jotka ehdimme muistikortille tallentaa.

Auringon laskettua ja saunan lämmettyä pääsimme saunaan. Minä ja pojat. Miehet. Ai kuinka löyly hiveli karanteenin rasittanutta mieltä ja herkisti vähäsanaisia mieliä.

Jutustelun lomassa nuorimmainen pyysi että lautetaan. Laulettiin. Ja heitettiin löylyä. Ja taas oltiin hiljaa.

Saunan jälkeen nuorinta väsytti. Hetkessä hän nukahti.

Toisinaan ihmisen on hyvä olla. Karanteenissakin.*

*tässä blogipostauksessa karanteenilla tarkoitetaan meille kaikille määrättyä pidättäytyväisyyttä liikkumisesta

Läs artikeln:

Utforska vårt mångsidiga sortiment och hitta den perfekta lösningen för din hemgård eller stuga:

Ta ett steg mot din dröm och be om en offert

Vi hjälper till att designa en lösning som passar just ditt liv – med professionalism och utan köptvång.

Auttaako sauna koronaan? Ei auta!

Dina kontaktuppgifter

FI | EN | SV

Vi har inga säljare...

men möjliggörare and planerare.

Asioi Ehtalla kuten haluat, omaan tahtiin.

Vårt jobb är att hjälpa dig hitta den bästa lösningen för dig.

Du förtjänar de bästa stunderna i stockbastuaggregatet!