Vihta M pihasaunan vaalea pukuhuone ja asukkaat
22.9.2021

Satu ja Erkki Herttelin kokemuksia Ehtan pihasaunasta

Satu ja Erkki Hertteli myivät talonsa ja jäivät ilman saunaa. Uudelle tontille hankittiinkin ensimmäisenä pihasauna. Valinta kohdistui Ehtan löylyvalmiiseen pihasaunaan.

– Eikös se perinteinen järjestys olekin ollut, että ensin sauna ja sitten asuinrakennukset?

Herttelit tunnustautuvat heti alkuun saunahulluiksi. Sauna lämpenee mahdollisuuksien mukaan joka ilta. Erkki jopa muistaa juhannuksen, jolloin saunottiin kolme kertaa päivässä.

– Lauteilla kuulee ja kertoo kaikista parhaat jutut.

Kokonaisedullisuus ratkaisi

Pihasaunan hankinnassa ykköskriteerinä oli, että sen pitää olla hirrestä. Koska hirsirakennusosaamista ei omasta takaa ollut, Herttelit päätyivät valmissaunaan. Erkki kartoitti eri vaihtoehtoja ja parhaaksi osoittautui Ehta.

– Kokonaisedullisuus oli merkittävä tekijä. Lisäksi meille tuli vahva luotto siihen, että saamme Ehtalta juuri sellaisen saunan kuin toivomme.

Ehtan malleista sopivimmalta tuntui Vihta M (nyk. Sauna 9) -malli. Modernin pulpettikaton ansiosta sauna sointuu valmistuvan kodin kanssa hyvin yhteen. Saunaan tehtiin muutos, jossa väliseinän paikkaa siirrettiin.

– Aikuset lapsemme käyvät meillä usein saunomassa, joten halusimme tilavamman löylyhuoneen.

Vihta pihasaunan vaalea löylyhuone

Kampe on kunnossa ja toimii

Saunan hankinta sujui Satun ja Erkin mielestä vaivattomasti rakennuslupaa myöten. Sähköisesti haettu rakennuslupa tuli helposti ja nopeasti. Perustukset toteutettiin omana työnä. Perustustapana toimi betonisten anturalaattojen päälle muuratut pilarit. Routasuojaukseksi laitettiin 100 mm styroxia.

Erkki tunnustautuu nuukaksi ihmiseksi, joka on tarkka ostosten laadusta. Ehta läpäisi tarkastuksen kirkkaasti.

– Sauna on laadukas ja tehty kunnollisesta hirrestä. Saumat eivät paista mistään auki ja listat on kohdallaan. Hyvin rakennettu. Lauteet ovat jämerät ja mukavat istua. Kampe on kunnossa ja se toimii.

Vihta moderni pihasauna valmiina asennettuna

Löyly on hapekasta ja miellyttävää

Satu ja Erkki käsittelivät saunan ulkoseinät Valtti Akvacolorilla. Väriksi valikoitui Tikkurilan Sora. Sama sävy löytyy myös uuden talon ulkoseinästä. Sauna istuu hyvin ruskan kaunistamaan maisemaan, vaikka pihatyöt ovat vielä kesken.

– Jos suti ei pysyisi niin hyvin kädessä, olisimme hankkineet saunan valmiiksi käsiteltynä.

Herttelit ovat olleet Ehtaan tyytyväisiä ja suositelleet sitä aktiivisesti myös muille. Erkki nostaa erityisesti esiin hyvät löylyt.

– Arvelin etukäteen, että viisto sisäkatto antaa ilmalle paremman mahdollisuuden pyöriä lauteille. Arvelu on osoittautunut paikkansa pitäväksi. Löyly on hapekasta ja miellyttävää.

Aurinkotuolit pihasaunan terassilla

Lyhyt videoesittely Herttelien saunasta

Jaa somessa